Toko

Toko, eli tottelevaisuuskoulutus tai tottelevaisuuskoe, on laji, jonka tarkoituksena on opettaa koiralle asiallista ja hallittua käytöstä ohjaajan kanssa. Tokokoe on mittari, jonka avulla testataan koiran koulutustasoa.

Kilpailulajina toko koostuu neljästä tasoluokasta, alokas-, avoin, voittaja-, ja erikoisvoittajaluokasta (lyhennetään luokkajärjestyksessä ALO, AVO, VOI, EVL). Jokainen tasoluokka sisältää ennalta määritellyt liikkeet, joita ovat esimerkiksi seuraaminen, paikallaanolo ja noutaminen. Kokeen jokainen liike arvostellaan pistein nollasta kymmeneen ja ennalta määrätyllä kertoimella kerrotut pisteet lasketaan yhteen koirakon loppupistemäärän selvittämiseksi. Kokeesta voi saada joko ykkös-, kakkos- tai kolmostuloksen tai ei tulosta laisinkaan. Tulos määräytyy saadun pistemäärän perusteella. Ykköstuloksella voi siirtyä seuraavaan tasoluokkaan. Kolmella ykköstuloksella luokasta saa koulutustunnuksen (TK1, TK2, TK3 tai TK4) ja silloin on pakko vaihtaa luokkaa. Valionarvon saavuttamiseksi koiralla tulee olla EVL:stä koulutustunnus ja näyttelyarvostelu, joka on vähintään H. Toko on SPKL:n alainen kilpailulaji.

Toko on parhaimmillaan saumatonta yhteistyötä koirakon ja ohjaajan välillä. Jokaiseen liikkeeseen on kokeissa ennaltamäärätty määrä käskyjä ja koiran tulee totella käskyjä halukkaasti. Suoritusvauhdiksi riittää, että koira etenee innokkaasti. Vaikka tokossa ei haluaisikaan kilpailla, vahvistaa se koiran hallintaa ja koirakon välistä suhdetta.

Suomi on pärjännyt maailmalla erinomaisesti tokon arvokisoissa ja on voittanut useita PM- ja MM-mitalisijoituksia niin joukkueena kuin yksilönäkin.

Aussie soveltuu tokoon erinomaisesti työmotivaationsa, toistonkestävyytensä ja nopean oppimiskykynsä ansiosta. Suomessa aussieita kilpailee kaikissa tokon tasoluokissa ja vuosina 2014-2018 15 koiraa on saavuttanut Suomen tokovalion arvon. Aussieita näkee myös tokon arvokisoissa säännöllisesti.

Vuonna 2018 aussiet kilpailivat tokoa yhteensä 249 tuloksen verran. 61 tulosta oli EVL:stä, 25 voittajaluokasta, 83 avoimesta luokasta ja 80 alokasluokasta.

Lisätietoa tokosta saa SPKL:n sivuilta ja Virkusta.

Lähteet:

Suomen palveluskoiraliitto

KoiraNet

Virkku