Koiratanssi

Koiratanssi on luovaa tottelevaisuutta, jota suoritetaan musiikin tahdissa. Koirakko suorittaa musiikin tahtiin koreografiaa, jota ei ole ennalta määritelty, eli koreografia on ohjaajan oman mielikuvituksen tuotetta. Koreografia voi periaatteessa sisältää mitä tahansa, mutta se ei saa satuttaa koiraa, eikä koiraa saa pakolla pidellä missään asennossa (esimerkiksi pitää koiran tassuista kiinni estääkseen sen liikkumisen johonkin suuntaan).

Koiratanssiesityksillä on usein teema, joka yleensä liittyy musiikkiin. Koreografia usein suunnitellaan teeman ympärille. Koirakon on suotavaa pukeutua teeman mukaisesti. Koiralla sallittuja varusteita ovat pannat tai pannan tyyppiset asusteet. Kaikenlainen muu koiran pukeminen on kiellettyä. Ohjaajalla saa olla hyvän maun ja turvallisuuden rajoissa päällään mitä tahansa.

Koiratanssi jaetaan kahteen lajiin, vapaaohjelmaan, eli freestyleen ja seuraamiseen musiikin tahdissa, joka usein lyhennetään HTM (lyhennys englanninkielisestä nimestä heelwork to music).

Vapaaohjelma on nimensä mukaisesti rajoittamaton ohjelma, joka koostuu erinäisistä tempuista yhdistettynä kokonaisuudeksi. Temppuihin kuuluvat mm. hypyt joko ohjaajan tai rekvisiitan yli, pyörähdykset ja jalkojen välistä pujottelut. Temppuja on lähes rajaton määrä, joten freestylessa temppuyhdistelmiä ja koreografioita voi tehdä miljoonia.

Seuraaminen musiikin tahdissa, eli HTM, koostuu erilaisista seuraamispositioista yhdistettynä koreografiaan. Seuraamispositioita on yhteensä kymmenen ja niitä vaihtelemalla saadaan aikaiseksi erilaisia kokonaisuuksia. HTM:ssä 75 % ohjelmasta tulisi olla seuraamista, loppu koreografiasta voi olla erilaisia temppuja. Koiran ja ohjaajan välinen etäisyys saa olla enintään 2 metriä.

Koiratanssissa voi myös kilpailla. Tasoluokkia on kolme, alokas-, avoin ja voittajaluokka. Seuraavaan luokkaan voi siirtyä, kun on saanut kunniamaininnan (kuma) kilpailuluokastaan. Kolmella kunniamaininnalla on pakko siirtyä seuraavaan luokkaan. Kunniamaininnan saadakseen on koirakon saatava vähintään 80 pisteen keskiarvo niin taiteellisesta vaikutelmasta kuin teknisestä osaamisesta.

Koiratanssia tuomaroi useampi tuomari, joiden antamista pisteistä annetaan keskiarvo. Koirakko arvostellaan niin taiteellisen vaikutelman kuin teknisen osaamisen suhteen. Kummastakin osasta voi saada enintään 100 pistettä (yhteensä siis 200 pistettä).

Koiratanssin eri lajit eivät ole yhteydessä toisiinsa, eli niitä kilpaillaan erillisinä lajeina. Tämä tarkoittaa sitä, että koiran tasoluokka tai sen saavutukset eivät siirry toiseen lajiin. Esimerkiksi vapaaohjelman voittajaluokassa kilpailevan koirakon tulee aloittaa alokasluokasta, mikäli he kilpailevat seuraamisessa musiikin tahtiin.

Koiratanssista on myös mahdollista valioitua niin vapaaohjelmassa (KTVA-FS) kuin seuraamisessa musiikin tahtiin (KTVA-HTM). Saavuttaakseen valionarvon, tulee koiran olla saanut voittajaluokasta kolme sertifikaattia, joiden ensimmäisen ja viimeisen sertifikaatin väli on vähintään yksi vuosi ja yksi päivä, sekä koiralla tulee olla vähintään 15 kk iässä saatu näyttelyarvosana, joka on vähintään H.

Aussie on hyvin soveltuva koiratanssiin nopeasti oppivan luonteensa vuoksi. Koiratanssin menestyneisiin koirakoihin kuuluu HTM-maajoukkuessa ollut Tres Colores Isla Bonita. Vuonna 2018 koekäyntejä koiratanssissa oli aussieiden osalta yhteensä 12, joista 11 koekäyntiä oli freestylessa ja 1 HTM:ssä.

Koiratanssilla on oma yhdistys, Tahtitassut, ja se SPKL:n alainen kilpailulaji. Lisätietoa koiratanssista saa Tahtitassujen nettisivuilta tahtitassut.fi ja ajankohtaiset säännöt löytyvät Virkusta virkku.net.

Lähteet:

Tahtitassut

Virkku

Suomen koiratanssimaajoukkueen sivut

KoiraNet