Rotumääritelmä

Australianpaimenkoiran rotumääritelmä (Australian shepherd, alkuperämaa USA)

FCI:n ryhmä 342
Rotumääritelmä (hyv. FCI 5.6.2009, SKL 30.6.2010)
FCI:N LUOKITUS: Ryhmä 1 lammas- ja karjakoirat (paitsi sveitsinpaimenkoirat). Alaryhmä 1 lammaskoirat.

Käyttötarkoitus: Paimenkoira

Lyhyt historiaosuus: Vaikka australianpaimenkoiran alkuperästä on useita teorioita, rotu nykyisessä muodossaan on kehitetty USA:ssa. Rotu nimettiin australianpaimenkoiraksi, koska se oli Australiasta Yhdysvaltoihin 1800-luvulla tulleiden baskilaisten lammaspaimenten koira. Toisen maailmansodan jälkeen lännenratsastus tuli tunnetuksi rodeoiden, hevosnäyttelyiden, elokuvien ja television kautta, ja sen myötä australianpaimenkoiran suosio kasvoi. Rodun monipuolisuus ja koulutettavuus tekivät siitä arvokkaan apulaisen amerikkalaisille maa- ja karjatiloille. Karjatilalliset jatkoivat rodun kehittämistä ja säilyttivät sen monipuolisuuden, älykkyyden, voimakkaan paimennusvaiston ja huomiota herättävän ulkonäön: ne ominaisuudet, joita he alunperinkin ihailivat. Australianpaimenkoirilla on yksilölliset värit ja värimerkit, yhteistä niille kuitenkin on rajaton kiintymys isäntäväkeensä. Monet hyvät ominaisuuden ovat taanneet australianpaimenkoiran suosion edelleen.

Yleisvaikutelma: Tasapainoinen, hieman korkeuttaan pitempi ja keskikokoinen. Luusto on kohtuullinen. Väritys on vaihteleva ja yksilöllinen. Australianpaimenkoira on tarkkaavainen, eloisa, notkea ja ketterä, tiivisrakenteinen ja lihaksikas olematta kömpelö. Karvapeite on kohtuullisen pitkä ja karheahko. Häntä on luonnollinen tai joissain maissa typistetty.

Tärkeitä mittasuhteita: Rungon pituus mitattuna rintalastan kärjestä istuinluuhun on hieman suurempi kuin säkäkorkeus. Tiivisrakenteinen ja luustoltaan kohtuullinen. Uroksen rakenne on urosmainen mutta ei karkea, nartut ovat narttumaisia mutta eivät kevytluustoisia.

Käyttäytyminen/luonne: Älykäs työkoira, jolla on voimakas paimennus- ja vahtimisvietti. Luotettava kumppani, joka kykenee työskentelemään koko päivän. Tasapainoinen, hyväluonteinen, harvoin riidanhaluinen ja saattaa ensitapaamisella olla hieman varautunut.

Pää: Selväpiirteinen, vahva ja kuiva. Pään koko on suhteessa runkoon.

Kallo-osa:
Kallo: Yläosastaan litteä tai hieman kaartunut. Niskakyhmy voi olla hieman havaittavissa. Kallon leveys ja pituus ovat yhtä suuret.

Otsapenger: Kohtuullinen, selvästi erottuva.

Kuono-osa:
Kirsu: Sinimarmoroiduilla (blue merle) ja mustilla yksilöillä kirsu ja huulet ovat väriltään mustat, punamarmoroiduilla (red merle) ja punaisilla maksanruskeat. Merle-värisillä pienet vaaleanpunaiset pilkut kirsussa ovat sallittuja, mutta yli yksivuotiaalla koiralla on vakava virhe, jos kirsussa on vaaleanpunaista yli 25%.

Kuono: Kallon pituinen tai hieman sitä lyhyempi. Sivulta katsottuna kallon ja kuonon ylälinjat ovat yhdensuuntaiset ja niiden välissä on selvästi erottuva, kohtuullinen otsapenger. Kuono-osa kapenee hieman kohti pyöristynyttä kärkeä.

Hampaat/purenta: Täysi hampaisto, vahvat valkoiset hampaat. Leikkaava purenta, tasapurenta on sallittu.

Silmät: Ruskeat, siniset, meripihkanväriset tai mikä tahansa näiden värien yhdistelmä; pilkut ja marmorointi sallittuja. Mantelinmuotoiset, eivät ulkonevat eivätkä syvälle painuneet. Sinimarmoroiduilla (blue merle) ja mustilla yksilöillä silmäluomet ovat mustat, punamarmoroiduilla (red merle) ja punaisilla maksanruskeat. Ilme on valpas, älykäs, tarkkaavainen ja innokas. Katse on kiinteä mutta ystävällinen.

Korvat: Kolmionmuotoiset, keskikokoiset ja suhteellisen ohuet sekä korkealle kiinnittyneet. Koiran ollessa hyvin tarkkaavainen korvat taittuvat eteenpäin tai ruusukorvina sivulle.

Kaula: Vahva, keskipitkä, niskasta hieman kaartuva ja liittyy sulavasti lapoihin.

Runko

Ylälinja: Selkä on vaakasuora, vahva, tasainen ja kiinteä säästä sarvennaisiin.

Lantio: Kohtuullisen viisto.

Rintakehä: Ei leveä mutta syvä, syvin kohta ulottuu kyynärpäiden tasolle. Kylkiluut ovat kaareutuneet ja pitkät, rintakehä ei ole tynnyrimäinen eikä sivuilta litistynyt.

Alalinja ja vatsa: Vatsaviiva on kohtuullisesti kohoava.

Häntä: Suora, pitkä tai luonnostaan lyhyt (töpö). Typistetty tai luonnostaan lyhyt häntä enintään 10 cm pitkä.

Raajat

Eturaajat: Suorat ja vahvat. Raajaluusto kestävä, luut mieluummin soikeat kuin pyöreät.

Lavat/Olkavarret: Lapaluut pitkät, litteät, lapaluiden kärjet lähellä toisiaan, hyvin viistot. Olkavarret ovat suunnilleen yhtä pitkät kuin lapaluut ja muodostavat noin 90°:n kulman lapojen kanssa.

Olkavarret: Suunnilleen yhtä pitkät kuin lavat ja muodostavat noin 90 asteen kulman lapojen kanssa.

Kyynärvarret: Pystysuorat.

Välikämmenet: Keskipitkät ja vain hieman viistot.

Etukäpälät: Soikeat ja tiiviit, varpaat ovat selvästi kaartuneet ja tiiviisti yhdessä. Päkiät ovat paksut ja kimmoisat.

Takaraajat: Takaosa on yhtä leveä kuin etuosa lapojen kohdalta. Lantion ja reiden välinen kulmaus on noin 90° ollen sama kuin lavan ja olkavarren välinen kulmaus.

Polvet: Hyvin kulmautuneet.

Kintereet: Kohtuullisesti kulmautuneet.

Välijalat: Lyhyet, pystysuorat ja takaa katsottuna yhdensuuntaiset.

Takakäpälät: Kuten etukäpälät.

Liikkeet: Sulavat, vapaat ja vaivattomat. Koira kykenee liikkumaan ketterästi tasapainoisella ja maatavoittavalla askeleella. Raajat liikkuvat suoraan ja yhdensuuntaisina rungon keskiviivan kanssa. Nopeuden kasvaessa raajat lähestyvät keskilinjaa selän pysyessä kiinteänä ja tasaisena. Australianpaimenkoiran tulee olla ketterä ja kykenevä äkillisiin suunnan ja nopeuden muutoksiin.

Karvapeite

Karva: Keskivahvaa, suoraa tai laineikasta, säänkestävää ja keskipitkää. Pohjavillan määrä vaihtelee ilmaston mukaan. Karva on lyhyttä ja sileää päässä, korvissa, eturaajojen etupuolella ja kinnernivelen alapuolella. Eturaajojen takaosissa ja reisien takana on kohtuulliset hapsut. Kaulassa on kohtuullinen kaulus ja röyhelö, uroksilla selvempi kuin nartuilla.

Väri: Sini- tai punamarmoroitu (blue tai red merle), musta tai punainen. Kaikissa väreissä voi olla valkoiset ja/tai punaruskeat (tan) merkit. Kaikki värivaihtoehdot ovat samanarvoisia. Valkoinen kaulus ei ulotu lapojen taakse (karvantyvestä katsottuna). Valkoista saa olla niskassa joko osittaisena tai täytenä kauluksena, rinnassa, raajoissa, kuonon alaosassa, "läsinä" päässä sekä vatsapuolella ulottuen korkeintaan 10 cm kyynärpäiden tason yläpuolelle. Valkoinen väri päässä ei saa olla valliteva ja silmänympäryksien tulee olla täysin värittyneet ja pigmentoituneet. Värin tummuminen iän myötä on tyypillistä marmoroituneille koirille.

Koko

Säkäkorkeus: Ihannekorkeus uroksilla 51–58 cm ja nartuilla 46–53cm. Laatu ei saa kärsiä koon kustannuksella.

Virheet: Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen ja sen vaikutukseen koiran terveyteen ja hyvinvointiin.

Vakavat virheet:

  • Pystyt tai riippuvat korvat.
  • Epätyypillinen karvapeite

Hylkäävät virheet:

  • Aggressiivisuus tai selvä arkuus.
  • Alapurenta tai yli 3 mm:n yläpurenta. Alapurennaksi ei lueta muutoin moitteetonta purentaa, jossa etuhampaat eivät kosketa toisiaan keskimmäisten etuhampaiden lyhyyden vuoksi. Tapaturmaisesti katkenneet tai irronneet hampaat eivät ole virhe.
  • Kaikissa väreissä valkoiset läiskät rungossa, ts. sään ja hännän välisellä alueella ja kyljissä kyynärpäiden ja reisien takaosan välisellä alueella.
  • Selvästi epänormaali rakenne tai käyttäytyminen ovat hylkääviä virheitä.

Huom. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespussiin.